HYPOXI – ASKEL KOHTI HYVINVOINTIA. 

Naisilla rasva kertyy tyypillisesti alavartaloon. Perinteisillä laihdutusmenetelmillä rasvanpoltto on vaikeaa, koska verenkierto on näillä alueilla heikko johtuen hormonaalisista tekijöistä. HYPOXIn avulla rasvanpoltto kohdistetaan tehokkaasti keski– ja alavartaloon. Myös ihon vähentynyt kimmoisuus sekä selluliitti ovat naisten keskuudessa yleisiä ei-toivottuja tapahtumia, joihin HYPOXIsta on saatavilla apua. 

Reidet, peppu, lantio, vatsanseutu ja vyötärö… HYPOXIn avulla rasvanpoltto on mahdollista kohdentaa halutuille alueille täysin luonnollisesti rasvanpolttoliikunnan ansiosta! 

HYPOXI auttaa pääsemään tavoitteisiin

Naisilla perinteiset ongelma-alueet ovat alavartalolla, kuten lantiossa, pakaroissa ja reisissä. Normaalisti painonpudotus kohdistuu kuitenkin ensisijaisesti ylävartaloon, kuten rintaan ja kasvoihin, jolloin kehon mittasuhteet muuttuvat korostaen ongelmakohtia entisestään. HYPOXI-treeni keskittyy rasvanpolton tarkkaan kohdentamiseen kehossa. Jos ongelma-alueena on esimerkiksi reidet, niiden pienentyminen kolminkertaistuu verrattuna tavalliseen liikuntaan. Ympärysmitan pieneneminen jatkuu myös toisella ja kolmannella hoitojaksolla, mikäli kehossa on edelleen ylimääräistä rasvaa.

 

HYPOXI-jaksot suunnitellaan aina koulutetun ohjaajan kanssa asiakaskohtaisesti ja yksilöllisesti. Suunnitelmaa noudattamalla vaikutukset ovat yleensä nähtävissä jo noin neljässä viikossa. Jakson pituus määräytyy lähtötilanteen ja tavoitteiden perusteella ja paras tulos saavutetaan yhdistämällä HYPOXI-jaksoon ohjaajan laatima ruokavalio.

 

Naisten kehoa ympäröi usein hormonaalinen pintarasva, jota on erityisen vaikeaa laihduttaa tavanomaisen painonpudotuksen avulla. HYPOXIssa on käytössä pintaverenkiertoa stimuloivia yli– ja alipainehoitoja, jotka ovat omiaan juuri män tyyppisille ongelmille. Alipaineeli vakuumihoito edistää verenkiertoa iho– ja rasvakudoksissa ja parantaa hapen ja ravinteiden kulkeutumista kudoksiin. Ylipainehoito taas auttaa poistamaan nestettä ja verta rasvakudoksista ja edistää lymfakiertoa. Ajan saatossa iho menettää myös kimmoisuuttaan ja lisäksi suurin osa naisista kärsii muhkuraisesta selluliitti-ihosta, jonka hoitoon HYPOXIn on todettu olevan ainoa ei-invasiivinen menetelmä.

 

Lue lisää HYPOXIn vaikutuksesta selluliittiin ja ihoon

Jos kiinnostuit HYPOXIn käyttämisestä rasvanpolttoon, selluliittiin tai ihonhoitoon, varaa maksuton konsultaatiokäynti HYPOXI Jyväskylään ja tule tutustumaan HYPOXIn tarjoamista mahdollisuuksista kohdistaa rasvanpoltto juuri sinulle haastaviin kohtiin. Konsultaatiokäynnillä kerromme tarkemmin, miten HYPOXI toimii kohdennetusti ja pääset myös kokeilemaan HYPOXI-laitetta. 

KYLLÄ! HYPOXI on alun perin suunnattu naisille. HYPOXI yhdistää erilaisia teknologioita, kuten alipainehierontaa ja kevyttä liikuntaa, joiden avulla naiset voivat tavoitella haluamiaan kehonmuotoja ja parantaa kehon yleistä terveyttä ja hyvinvointia. HYPOXIa käytetään yleensä rasvakudoksen ja selluliitin vähentämiseen, mutta se voi auttaa myös parantamaan verenkiertoa, lisäämään aineenvaihduntaa, vähentämään turvotusta sekä parantamaan ihon ulkonäköä. 

KYLLÄ! HYPOXI on suunniteltu nimenomaan auttamaan polttamaan rasvaa tietyiltä kehon alueilta, kuten vatsasta, reisistä ja pakaroista. HYPOXI käyttää kohdennettua alipainehierontaa ja kevyttä liikuntaa näille alueille, jolloin verenkierto paranee ja rasvanpoltto tehostuu. Tämä auttaa polttamaan rasvaa tehokkaammin ja nopeammin kuin pelkästään dieetin ja liikunnan avulla. Lisäksi HYPOXI auttaa vähentämään selluliittia ja parantaa ihon ulkonäköä. 

KYLLÄ! Naiset voivat saavuttaa pysyviä tuloksia HYPOXIlla, kun se yhdistetään terveelliseen elämäntapaan, joka sisältää ravitsemuksellisesti tasapainoisen ruokavalion, säännöllisen liikunnan sekä riittävän levon. HYPOXI auttaa saavuttamaan tavoiteltuja tuloksia nopeammin ja tehokkaammin, kuin pelkkä dieetti tai liikunta, mutta terveellisten elämäntapojen ylläpitäminen on avain pysyviin tuloksiin. 

Kun HYPOXIa suoritetaan pätevien ammattilaisten toimesta ja asianmukaisesti tarvittavia terveys- ja turvallisuusohjeita noudattaen, se on tehokasta ja turvallista. HYPOXI on kivutonta ja se perustuu kehon omaan aineenvaihduntaan. Kuitenkin esimerkiksi raskauden aikana, joidenkin sairauksien tai lääkitysten yhteydessä, tai jos henkilöllä on leikkaus- tai muita haavoja hoidettavalla alueella, on hyvä keskustella hoitavan tahon kanssa ennen HYPOXI-jakson aloittamista.